Ajankohtaista
-
Jättiyleisö nautti taiteesta Yläkaupungin Yössä – kolmessa päivässä 48 000 kävijää
Vuoden 2023 Yläkaupungin Yö juhlittiin viikonloppuna Jyväskylässä 26.–28.5. Kolmipäiväisen tapahtuman 53:ssa tapahtumapaikassa kävi yhteensä noin 48 000 kävijää. Kävijäarvio perustuu tapahtumapaikoista saatuihin tietoihin, viranomaisten… -
Torilla tavataan taas ja herkutellaan!
Yläkaupungin Yön festivaalihumusta löydät Seminaarinkadun monipuolisen torialueen, joka on täynnä muun muassa ruokaa ja herkkuja, käsitöitä, monien eri organisaatioiden ja yhdistysten esittelypisteitä. Seminaarinkadun lisäksi myyntipisteitä on… -
Yläkaupungin Yön ohjelma on julkaistu – 300 esitystä 53:ssa tapahtumapaikassa
Pääsymaksuton ja monitaiteinen Yläkaupungin Yö 26.–28.5. Jyväskylässä Toukokuun viimeisenä viikonloppuna juhlittava Yläkaupungin Yö on julkaissut tänään kolmipäiväisen festivaalin koko ohjelmiston. Viime vuonna Suomi-palkinnolla ja… -
Taidenäyttelyitä ja kädentaitoa Yläkaupungin Yössä
Yläkaupungin Yössä nähdään elävän taiteen lisäksi erilaisia näyttelyitä ja päästään kurkkaamaan myös kädentaitajien työhuoneisiin. Perjantaina Galleria Hopassa on nähtävillä Ville Lehtisen ja Yesul Kimin Posture Regressipon Poesis… -
Yön upeat festaripaidat ovat täällä!
Yläkaupungin Yön upeat vuoden 2023 festarituotteet ovat täällä! Anniina Liuksen suunnittelemat grafiikat koristelevat tänä vuonna beigen väristä t-paitaa sekä hohtavan valkoista pitkähihaista (longsleeve) t-paitaa. Paidat ovat 100% puuvillaa.… -
Yläkaupungin Yön ennakkoklubi – Älylän Ehtoo vol 2: Profeetta & LST, Sigfrid ym.
Profeetta & LST Yläkaupungin Yö -kaupunkifestivaalin vuoden toinen ennakkoklubi Älylän Ehtoo juhlitaan lauantaina 6.5. kulttuuriravintola Ylä-Ruthilla. Luvassa on taidenäyttelyn avajaiset, tietovisa huippupalkinnoin, levymusiikkia ja kaksi… -
Yläkaupungin Yön ensimmäiset ohjelmapaljastukset: Viitasen Piia, Joniveli, Metsäheikki…
Tapahtuman esiintyjähakuun tullut jo ennätykselliset 300 hakemusta Kukat kukkivat toukokuun viimeisenä viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin 26.–28.5.2023 Jyväskylässä, kun monitaiteinen ja pääsymaksuton kaupunkifestivaali Yläkaupungin Yö… -
Älylän Ehtoo ottaa varaslähdön kevätjuhlaan Villa Ranassa – livenä Amuri ja DJ Jese!
Varaslähtö kaikkien aikojen kevätjuhlaan ja vuoden 2023 Yläkaupungin Yön festivaaliin otetaan virallisella Älylän Ehtoo -ennakkoklubilla Villa Ranassa perjantaina 14.4. Ennakkoklubin ohjelma Blomstedtin salissa, ikäraja K-18. Tapahtuma huipentuu… -
Toripaikkahaku ja vapaaehtoishaku auki – tule mukaan
Toukokuu tulee, oletko valmis? Kevätjuhlaamme kaivataan useita ihania tovereita yhdessä tuottamaan Suomen parasta ilmaisfestaria 26.-28.5.2023! Vapaaehtoisten arvokasta työpanosta kaivataan monenmoisessa tehtävässä kuten esimerkiksi: viestintä,… -
Yläkaupungin Yön esiintyjähaku on avattu! Myös festarien teema on julkaistu
Yläkaupungin Yö 2023 järjestetään 26.–28.5.! Odotettu esiintyjähaku on nyt avattu. Voit täyttää oman kokoonpanosi tiedot lomakkeeseen, ja saatatte päästä osaksi Yön monipuolista kattausta! Yläkaupungin Yö tunnetaan monitaiteisuudestaan,…