Maakuntalaulajaiset

Aika: la 27.5. klo 15:00 Paikka: 9. Yliopiston päärakennus (C-rakennus) Kesto: 1,5 tuntia
Kategoriat:
  • Musiikki

Ah, kotiseutua muistoineen!

Maakuntalaulajaisissa pääset laulamaan kaikki Suomen maakuntalaulut yhteislauluina. Voit laulaa mukana sydämesi kyllyydestä tai ihan vain nauttia kuuntelemisesta. Laulujen sanat heijastetaan yleisön nähtäväksi, joten niitä ei tarvitse muistaa ulkoa. Onhan maakuntalauluja ja niitten säkeistöjä nimittäin aikamoinen liuta, ja nyt todellakin laulamme ne kaikki.

Tilaisuuden järjestää ja yhteislaulut johtaa yhteisöllisyyden rakentajana tunnettu yliopistonopettaja Heli Hämäläinen. Hän myös juontaa tilaisuuden. Esilaulajina toimii Hämäläisen johtama Jyväskylän yliopiston henkilökuntakuoro Mukamas. Yhteislaulua säestää Laulu- ja soitinyhtye Molto vivo, joka koostuu niin ikään yliopiston henkilökunnan jäsenistä. Jos soitat jotain akustista soitinta, voit ottaa sen mukaan ja osallistua laulujen säestämiseen. Saat tilaisuudessa linkin sähköiseen nuottikansioon, josta voit esimerkiksi tabletilla tai älypuhelimella katsoa oikeassa sävellajissa olevia nuotteja säestyssointuineen. Pois unteluus ja hervakkuus – tervetuloa laulamaan maakuntien ominaispiirteistä niin pontevasti ja reimasti kuin yhdessä kykenemme!